MATIT      ja MAIJAT

Pieni historiikki ja saavutuksia...


[kuva 4]

 

Matit ja Maijat on 1994-2007 luokiteltu Mestaruussarjaan Nuorisoseurajärjestön kansantanssiluokittelussa, joka järjestettiin aiemmin kolmen vuoden välein ja vuodesta 2003 lähtien joka toinen vuosi. Ryhmä on lisäksi saavuttanut vuosien varrella lukuisia palkintoja eri kilpailuissa, katselmuksissa ja Nuorison Taidetapahtumissa.
Matit ja Maijat nimettiin vuoden 1994 kansantanssiyhtyeeksi Suomessa. Ryhmä on esiintynyt televisiossa Suomessa mm. TV2:n Soi soitto soi -ohjelmasarjassa keväällä 1996, sekä ulkomailla Puolassa ja Turkissa. Lisäksi Turkin TV on kuvannut Mattien ja Maijojen elämää Hollolassa.  
[kuva

        nairobista] Matit ja Maijat  järjestää omia konsertteja muutaman kerran vuodessa. Ryhmä esiintyy lisäksi kotimaisilla festivaaleilla vuosittain. Esiintymismatkoja ulkomaille on myös riittänyt, sillä vuodesta 1986 lähtien Matit ja Maijat on edustanut Suomea 36 kertaa 18 eri maassa:

* 1986 Puola * 1987 Ruotsi * 1988 Belgia * 1989 Turkki, Ruotsi * 1990 Viro, Unkari * 1991 Tanska, Unkari, Viro * 1992 Karjalan Tasavalta, Saksa, Ruotsi * 1993 Ruotsi, USA, Ruotsi * 1994 Ruotsi, Unkari, Viro, Kenia * 1995 Ruotsi * 1996 Romania, Ruotsi * 1997 Ranska * 1999 Macao * 2001 Karjalan Tasavalta, Kreikka * 2002 Kanada * 2003 Unkari * 2004 Kiina * 2005 Turkki * 2006 Kanada * 2007 Kiina * 2009 Saksa * 2010 Bulgaria *2011 Espanja

[hieno kuva]

----------------------------------------------------------